Onko sukututkimuksen tekeminen täyspäisen ihmisen hommaa?

Tällaisen kysymyksen esitti hiljakkoin eräs harkitseva, järkevä (älykäskin) ja kohtuullisen merkittävää arvostusta nauttiva Huittisten asukas. Ja lisäsi.

-Haaskata nyt aikaansa muinaisten asioiden penkomiseen! Ne eivät tuo itselle lisätuloa eikä elintason paranemista. Hitonko väliä sillä on, miten taatot ovat aikoinaan leivisköjään hoitaneet? Nyt on meidän vuoromme hoitaa työllisyyttä ja bisneksiämme ja siinä on kylliksi ähertämistä! Näin tämä kännykkä- ja tietokoneajan uraputki-ihminen.

Siinä kysyjä (oli muuten miespuolinen) oli oikeassa, että aikaa tutkimus vie, ja varsinkin aikaa perheajasta. Nykyäänhän tutkimusta tehdään kotoa käsin, niin että kotona ollaan, mutta ei läsnä. Lisäksi menee rahaa, tapaamiset ja matkat maksavat, myös postitukset. Kun nykyisin käytetään tietokonetta, sen hankkiminen, sukututkimusohjelmat ja erilaiset oheisohjelmat maksavat. Kerätyt tiedot pitää saada myös luettaviksi, joten ostettava on tulostin (miel. väritulostin) ja jokainen paperi, johon tekstiä tulee maksaa.

Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä vaaditaan, vieläpä salapoliisikykyjäkin. Puhelinkulut nousevat, samoin eril. postituskulut. Kyselyihisi saat odottaa vastauksia viikkokausia. Hyvä jos tulevat milloinkaan. Monesti pitää kysellä useampaan kertaan ja jostain syystä lähimmät sukulaiset ovat hitaimpia tai haluttomampia vastaamaan.

Kun jonkun ongelman selvität, riemastut, mutta samalla havaitset, että se onkin tuonut mukanaan ainakin kolmee uutta selvitettävää asiaa. Tuntuu, että tämä hanke ei koskaan mene maaliin. Niinkuin ei menekään. Pitäisi päättää, mihin rajaan asti etenet, mutta kun aina vaan tulee uutta ja mielenkiintoista esille, niin kuinkas päätät? - Jotta hullun hommalta tämä vaikuttaa! Ja sitten vielä ne epäystävällisetkin palautteet ja yhteydenotot, kun jotain on mennyt väärin tai vallan pieleen.

Sukututkija on historiasta, menneitten sukupolvien työstä sekä omista (ja muidenkin) juurista kiinnostunut henkilö. Ja hän tutkii ja harrastaa asioita pyyteettömästi, vailla minkäänlaista palkkaa tai korvausta menetetystä vapaa-ajasta.

Sukuharrastaja pääsee harrastuksensa avulla omalle paikalleen sukuhaaransa oksalle tutustuen tämän myötä menneisiin polviin, jopa eräällä tavoin ystävystyen esi-isiensä kanssa. Sukututkija pääsee elämään kutakin aikakautta. Tulee luonnollisella tavalla todenneeksi sekä samalla hyväksyneeksi sen, että tässä ollaan vain yhtenä lenkkinä suvun ketjussa, aikoinaan siihen syntyneenä ja aikanaan siitä lähtevänä. Osana maailmankaikkeutta, kuten ne tuhannet sukulaiset ja kymmenet sukupolvet menneisyydessä. Samalla sukututkijaharrastaja tulee syventyneeksi eri seutujen, jopa maamme historiaan huomattavasti tarkemmin kuin konsanaan koulussa tuli tehtyä.

Mutta tämän kokee vain itse sukua tutkiva, ei valmista sukukirjaa selaileva.

Sukututkija on kultturelli henkilö, joka tekee varsin tärkeää työtä koko yhteiskuntahistorian kannalta. Pyyteettömästi ja ollen varma siitä, ettei ikinä tule saamaan työhönsä sijoitamiaan rahoja takaisin, mutta saa sen sijaan suurta tyydytystä löytäessään oman paikkansa sukupuussa sen sijaan, että on vain eräs suomalainen omassa piirissään.

Suvun tutkiminen on hieno harrastus. Miten saada nuoremmat (alk. 35 vuotiaat) mukaan joukkoomme ? Oltaisiinko perinteisen kirkonkirjojen ja sukulaisten kirjoittamien tutkimusten rinnalle saamassa jotain uutta ja innostavaa haastetta perillisillemme.

Ollaan saatu jo - DNA-perimätutkimus.

Ystävällisin terveisin

Pekka Pirttikoski